Kukkais-swingiä on
Helge Pahlmanin Dallapé-orkesterille säveltämä foxtrot. Siinä
suomalainen humppa paiskaa kättä riemastuttavalla tavalla
swingimusiikin kanssa. Kappale levytettiin alunperin turkulaiselle
Sointu-levymerkille vuonna 1946.
Tuija, tehtaan tyttö on Toivo
Kärjen vuonna 1951 säveltämä ja Reino Helismaan sanoittama tango
tehtaassa raatavasta tytöstä, jonka elämä alkaa iltaisin. Kappale
on kuulunut Vallilan Tangon ohjelmistoon ensimmäisestä esiintymisestä
lähtien.
Valkea sisar -tangon sävelsi ja sanoitti Dallapéen
perustajajäseniin kuulunut Martti Jäppilä. Laulun kerrotaan syntyneen
Jäppilän jouduttua sairaalaan pitkän keikkakiertueen aikana. Levylle
sen lauloi ensikerran Georg Malmstén vuonna 1934.
Sun suudelmas on Usko Kempin säveltämä ja sanoittama beguine vuodelta 1953. Laulu on elokuvasta
Huhtikuu Tulee, jonka käsikirjoituksen Kemppi laati yhdessä ohjaaja Valentin Vaalan kanssa.
Budapestin yössä on
kansainvälisesti tunnettu ja paljon levytetty pusta-fox, jonka on
säveltänyt unkarilainen Mihaly Erdelyi. Georg Malmsten lauloi sen
levylle vuonna 1934, mutta nyt kuultavat sanat ovat Sauvo Puhtilan
käsialaa vuodelta 1957.
Ikuinen on onnen kaipaus -foxtrotin
sävelsi vuonna 1939 Pentti Viherluoto. Levyllä kuultava versio on kappaleen
ensilevytys Vallilan Tangon esittämänä! Sen toisaalle haikailevat sanat
kirjoitti säveltäjän veli Aimo Viherluoto nimimerkillä Harry Etelä.
Sanoja vain on Tapio Lahtisen vuonna 1952 säveltämä ja sanoittama herkkä tango.
Vallilan Tango - Iskusävelmiä
1. Kukkais-swingiä (foxtrot) säv/san/ Helge Pahlman
2. Tuija, tehtaan tyttö (tango) säv Kari Aava / san Rauni Kouta
3. Valkea sisar (tango) säv / san M. Maja
4. Sun suudelmas (beguine) säv/san/sov Usko Kemppi
5. Budapestin yössä (humppa-fox) säv Erdélyi Mihály/ san Saukki
6. Ikuinen on onnen kaipaus (foxtot) säv Pentti Viherluoto/ san Harry Etelä
7. Sanoja vain (tango) säv / san Kullevo
Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä myös Ellaan, ella.w(ä)gmail.com.